Hannelius kertoo

Ilmajoen kirkkoherra Salomon Hannelius kirjoitti vuonna 1801 pienen kirjasen nimeltä ”Yritys Ilmajoen pitäjän kertomukseen”, jossa hän kuvaa ilmajokelaisia ja heidän jokapäiväistä elämäänsä seuraavasti:

Ilmajoen pitäjä Pohjanmaalla on Vaasan maaherran lääniä, Turun hiippakuntaa, Vaasan laamannin aluetta ja Pohjanmaan eteläisten kihlakuntientuomiopiiriä. Maakunnanpääkaupunkiin Vaasaan on Ilmajoen emäkirkolta 7.5 peninkulmaa. Ilmajoen pitäjässä on neljä kappelikirkkoa: Kauhajoki, Jalasjärvi, Kurikka ja Peräseinäjoki, sekä Seinäjoen kylä, mikä on lähes puoli Nurmon kappelia, joka muuten kuuluu Lapuan pitäjään.

Elinkeinona on Ilmajoen pitäjäläisillä pääasiallisesti maanviljelys, tervanpoltto, karjanhoito ja metsänhakkuu.

Talvipuhteilla rahvas tekee käsitöitänsä, valmistellen kaikenlaisia työaseita ja puuastioita omaksi tarpeeksi, harvoin kaupaksi. Muutoin ovat talvityöt ylimalkaan siten jaetut, että marras- ja joulukuussa kaadetaan tervaksia; tammi-maaliskuussa ajetaan tervakset haudalle kohta halottavaksi, tuodaan muita puutarpeita metsästä ja tehdään kaupunkimatkat; huhti- ja toukokuussa hakataan polttopuut tulevaksi vuodeksi, tehdään tervatynnyrit ja kolotaan puut tulevien vuosien tervanpolttoa varten. Pitäjän talonpojat tekevät itse pitkiä soukkia emäpuuta vailla olevia veneitä, joilla he pitkin jokia ja järvien yli kulkevat tiluksillensa ja tuovat niillä halkoja ja muita tarpeitansa. Venekulku joella tapahtuu siten, että hevonen valjastetaan köyteen, joka on sidottu tankoon veneen keulaan, ja siten kuljetaan jokiluhdille, jotka ovat noin 1-2 peninkulman päässä.

Naiset ovat ylimalkaan yritteliäitä, mutta tietämättömyydessään vähemmän kunnollisia kotiaskareissa. Ryynejä ja maltaita ei tehdä kaupaksi. Joutoajat käytetään kehräämiseen ja kutomiseen omaksi tarpeiksi, ainoastaan hätätilassa kaupaksi. Omat vaatetarpeet ovat sitä suuremmat, kun joka tyttärellä pitää olla oma huoneensa vaatteidensa varalle. Huoneessa verhotaan katto ja seinät erilaisilla kutomuksilla; mitä runsaammin niitä on, sitä rakkaampana tyttöä pidetään, jos muut ominaisuutensa sen ansaitsevat. Kesäaikana naisväki toimittaa ihan samoja töitä kuin miehetkin, joten heistä on täysi hyöty kaikissa maanviljelystöissä.

Ilmajoen rahvas on ruumiiltaan pikemmin harjaantunutta kuin voimakasta väkeä; se on mieleltään ahkerata, oppimaan halukasta ja vaikka se mielellään pysyy esi-isiensä vanhoissa tavoissa, ei sitä kuitenkaan taikauskoisuus hallitse.

Vuorokaudesta käytetään noin 12 tuntia työhön, 5 tuntia aterioihin ja ruokalevoksi, 7 nukkumiseen.

Rahvas syö neljä kertaa päivässä: ensin eineeksi kohta ylös noustua leipää, piimää tai viiliä ja suolakalaa tai voita; puolipäiväiseksi klo 10 jauhopuuroa tai velliä, leipää ja suolakalaa, jota pitää olla joka ateriaksi; välipalaksi klo 4 joko perunoita, makkaran, lihan ja sianlihan sekaista leipäkastiketta tai vedessä keitettyä kalaa, illalliseksi klo 9 kaalivettä tai hernerokkaa. Naiset ovat taitavia leipomaan ja jokapäiväisiä ruokia tekemään, vaan karjanhoidossa ollaan huolimattomia, jotta ei kartu voita ja juustoa kotitarpeiksi; sen vuoksi emäntä usein salaa isännältä vaihtaa jyvillä karjatuotteita, joten kesäleipä on usein lanattava. Pidoiksi ja juhliksi tavallisesti pannaan makeaa ja väkevää olutta, mutta jokapäiväisenä juomana on piimäharikko tai kalja. Viinaa ei rahvas polta enemmän kuin omaksi tarpeekseen.

Kansa on pikemmin pöyhkeää kuin nöyrää, ennemmin rehellistä kuin petollista, nuoriso varsinkin herkkä juoppouteen.

Talonpoika on muuten varakas ja pikemmin vieraanvarainen kuin tyly.

Rahvas on ylimalkaan komeilevaa, rakastaa pitoja, eikä siis hyvinä vuosina mitään säästä tuleviin tarpeisiin.

Mitä lapsiin tulee olisi suotavaa, että vanhemmat varhemmin opettaisivat lapsiansa tottelemaan ja myöhemmin vaatisivat heiltä enemmän työntekoa, kuin tähän saakka on Ilmajoella ollut tapana. Nuorisolla ei ole muuta opetusta, kuin minkä saavat vanhemmiltaan sekä kuukauden verta vuosittain seurakuntien lukkareita kristinuskon ensialkeista.

Rahvas käy siisteissä vaatteissa ja asuu tilavissa, valoisissa huoneissa, mutta ei pidä ernomaista siivoa asuintuvissa.

Tavallisesti käydään saunassa 2 kertaa viikossa. Saunasta ja viinasta puhumatta, joita kansa pitää pääkeinoina kaikissa taudeissa, niin on joka tautiin yhtä monta lääkitystä kuin pitäjässä on rumaa akkaa.